Valtakunnallinen yrittäjäpalkittu 2020

Kuljetusliike Ville Silvasti Oy

Kuka kuljettaa tuulivoimaloita? Ville Silvasti Oy!

Kuljetusliike Ville Silvasti Oy tarjoaa vaativien kuljetusten koko logistiikan avaimet käteen -palveluna. Muun muassa tuulivoimaloiden osia kuljettavan yrityksen toimialueena on koko Eurooppa ja Venäjä.

Ville Silvasti seurasi jo lapsena Jukka-isän erikoiskuljetuksia tehneen yrityksen toimintaa. Vuonna 2002 hän perusti oman saman alan yrityksen. Isän muualle myyty yhtiö palasi yrityskaupassa osaksi Kuljetusliike Ville Silvastia vuonna 2015.

Erikoiskuljetukset ovat mittasuhteiltaan valtavia, ja työmaat hankalissa paikoissa.

– Koen päivittäin olevani henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että työntekijöillä on turvallista työskennellä, Silvasti kertoo.

Yrityksellä on toimipisteitä ja tytäryrityksiä Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa ja Venäjällä.

Uransa parhaana päätöksenä Silvasti pitää vuonna 2017 tekemäänsä yrityskauppaa, jossa tanskalainen kilpailija siirtyi osaksi yritystä. 

Valokuva Numi Nummelin