Kuva Esa Siltaloppi
Valtakunnallinen yrittäjäpalkittu 2019

Tapojärvi Oy

Perustaja
Esko
Tapojärvi
Toimitusjohtaja
Mari
Pilventö

Yritysmuoto

Osakeyhtiö

Toimiala

Kaivosurakointi, materiaalinkäsittely sekä tehdas- ja teollisuusprosessien hoito

Aluejärjestö / paikallisyhdistys

Tapojärvi Oy panostaa teolliseen kiertotalouteen

Tapojärvi Oy on teollisen kiertotalouden rohkea edelläkävijä. Yritys palvelee tehtaita ja kaivoksia vähentäen ilmaston kuormitusta ja säästäen luonnon neitseellisiä materiaaleja.

Esko Tapojärven yritystoiminta käynnistyi 64 vuotta sitten, kun hän ajoi taksia ja kuljetti päivittäistavaraa Lapissa. Kaivosurakoinnin Esko aloitti 1970-luvun alussa Kolarissa Rautuvaaran kaivoksella.

Sukupolvenvaihdos tehtiin 1990-luvun alussa, kun pojat Markku ja Pertti Tapojärvi laajensivat toimintaa tehdaspalveluihin sekä materiaalien käsittelyyn.

– Tällä hetkellä satsaamme erityisesti kiertotalouteen ja toimimme hyvin tiiviisti terästeollisuuden ja kaivosten kanssa. Kannamme vastuun ympäristöstä, työntekijöistä, turvallisuudesta ja lähiseudun asukkaista, toimitusjohtajan sijaisena työskentelevä Esko Tapojärven lapsenlapsi Mari Pilventö sanoo.

Yhtiö on kasvanut Lapista maailmalle. Työntekijöitä on noin 500. Yrityksellä on kahdeksan toimipistettä Suomessa, yksi Ruotsissa ja yksi Italiassa. 

Valokuva Esa Siltaloppi