Valtakunnallinen yrittäjäpalkittu 2016

Koskisen Oy

Koskinen Oy:n puutuotteiden vienti vetää

Kärköläläinen Koskisen Oy:n valmistamia tuotteita vaneria, koivuviilua, lastulevyä, sahatavaraa, kattoristikoita tai puuelementtejä on eri puolilla maailmaa esimerkiksi design-huonekaluissa ja konserttihalleissa, mutta tavallisimmin rekan lattioissa ja rakennustyömaan tellinkilevyissä. Toimitusjohtaja Markku Koskisen mukaan tärkeintä on pystyä ratkaisemaan asiakkaan ongelmat ja tuntea puun ominaisuudet.

Yrityksen perustajan Kalle Koskisen pojan Kalevi Koskisen kaikki kolme lasta ovat viemässä yli sata vuotiasta puunjalostuskonsernia eteenpäin. Neljäskin polvi työskentelee jo yrityksessä. Työpaikkojen turvaaminen on yli satavuotiaalle yritykselle arvo. Yrityksessä ovat olleet töissä nykyjohdon kavereiden perheenjäsenet. Työllistäminen on paras tuloksen tekemisen syy.

Yrityksen vanerituotteista viedään yli 90 prosenttia ja sahatavaratuotannosta lähes 80 prosenttia. Puutuotteita myydään ja markkinoidaan 11 maassa omissa myyntikonttoreissa.

Myös puunhankinta on yrityksen omissa käsissä, Koskitukki Oy:ssä.