Paikallinen – Yksinyrittäjä 2020

Waudewau Oy

Koronapandemia on vaikuttanut jokaiseen yritykseen Suomessa. Pandemia on ajanut ahtaalle niin yksinyrittäjiä kuin työllistäviä yrittäjiä ja yrityksiä. Yksi toimiala, johon korona kolahti erityisen kovaa, on tapahtuma-ala. Waltteri Torikan palkitsemisella haluttiin lisäksi tuoda esiin erityisesti maamme kulttuuri- ja tapahtuma-alan yrittäjien taloudellinen ahdinko. Tapahtumateollisuudessa Suomessa toimii n. 3200 yritystä ja toimialan kokonaisarvo ennen pandemiaa oli noin 2,35 miljardia euroa. Koronan vuoksi  tapahtuma-alan liikevaihtoa uhkaa tänä vuonna -1,5 MRD euron lasku. Palkinto jaettiin perinteisessä Helsingin Yrittäjät -Etelä-Helsinki ry:n ja Helsingin Yrittäjät - Keski-Helsinki ry:n yhteisessä Syyskauden Avaus -tapahtumassa Teatteriravintola Nyyrikissä 2.10.2020.