Maakunnallinen Vuoden nuori yrittäjä 2018

Auto-Suni Oy

Etelä-Karjalan Vuoden nuori yrittäjä on Ville Suni, Auto-Suni Oy:stä

Palkintolautakunta perusteli voittajaa mm. seuraavasti: ”Yhdessä Suomen vanhimmista – yli 113 -vuotiaassa - perheyhtiössä on toteutettu sukupolvenvaihdos todella onnistuneesti. Vanhempi sukupolvi on uskaltanut luottaa ja antaa vastuuta hyvissä ajoin. Ville Suni siirtyi 117 henkeä työllistävän yrityksen toimitusjohtajaksi vain 26-vuotiaana. Hän on kehittänyt jatkuvasti uusia toimintatapoja ja digitaalisia ratkaisuja ja uutta tapaa ajatella, myös johdossa. Henkilöstö on vahvasti sitoutunut yrityksen kehittämiseen. Villen johdolla Auto-Suni on kasvattanut liikevaihtoaan ja kannattavuuttaan vaikeassa markkinatilanteessa. Ville on vaativa, mutta rehellinen ja oikeudenmukainen johtaja. Hän laittaa persoonansa sataprosenttisesti peliin ja on esimerkki uudelle johtajasukupolvelle.”

Ville Suni tulee lahjoittamaan saamansa palkintorahat eteenpäin, 3250 euroa Etelä-Karjalan keskussairaalan lastenosastolle sekä 3250 euroa SaiPa Ry:n junioritoiminnalle.